Viime sunnuntaina se alkoi. Yskiminen ja kakominen. Emäntä luuli ensin, että joku luun pala olisi jäänyt jonnekin jumiin. Mutta ei, illan mittaan alkoi vielä niiskututtaakin, eikä ruokakaan maistunut entiseen tapaan. Makailin koko päivän ja illan ihan fleguna ja vähän väliä työnsin kuonoa emännän kainaloon, jotta sain paijausta. Illalla emäntä oli varma, tämä perron poika on saanut flunssan.

Maanantai-iltaan saakka seurailtiin tilannetta, mutta koska se vain paheni, niin mentiin iltasella kiireen vilkkaa päivystävälle eläinlääkärille. Olin kai sen verran pipinä, että unohdin kokonaan ujostella vetin mua tutkiessa. No hyvä niin, koska diagnoosi saatiin ja valitettavasti se oli Kennelyskä. Kuumekin oli noussut jo 39,4 asteeseen ja keuhkoista kuului pientä rahinaa. Sain lekurilta heti kipupiikin ja antibioottikin aloitettiin injektiona. Jatkohoidoksi sain viikon antibioottikuurin ja ehdottoman kiellon tapailla koirakamuja. Tylsää tiedossa

Lisäksi rasitusta pitää välttää parin viikon ajan, jotta vältyttäisiin jälkitaudelita. Voivat kuulemma olla itse kennelyskää pahempia. Lenkit rajoittuvat vielä viikon ajan talon ympäri kävelyyn ja toivotaan että hoito tepsii.

No, nyt on meillä on siis harrastukset pannassa. Sisällä olla viime päivinä koitettu vähän pitää omaa tottista ja herkkujen etsintää, ettei nyt ihan kaikki opit unohtuisi.

Uusi harrastus, eli rallytoko on onneksi alkamassa vasta 25.11. Pitäkäähän peukkuja, että olen taas silloin täydessä iskussa

 

Emäntä ja isäntä päättivät lähteä lauantain ratoksi mökin viereiseen metsään sieneen. Paikalle päästyämme vastaan tuli usempi metsästäjän näköinen hemmo. Emäntä metsämiehiltä sitten tarkistamaan, että uskaltaako meikäläistä päästää lainkaan autosta ulos. Saatiin kuulla, että olimme tulleet kreivin aikaan. Metsästysporukka oli juuri kutsunut koirat pois metsästä, koska metsän toisella laidalla olivat jonkun maajussin lehmät vielä ulkona. Hirvi oli kyllä ko. metsässä havaittu, mutta olivat joutuneet tällä erää jättämään homman sikseen. 

No, mehän lähdimme sitten heti luvan saatuamme metsään ravaamaan ja voi sitä riemua, kun sai taas painella tuhatta ja sataa pitkin sammalikoa. Väilillä kävin nuuskimassa ja ihmettelemässä, mitä se emäntä ja isäntä maassa kykkivät ja koreihinsa keräilevät.  Enemmän metsässä kuitenkin kiinnosti porukan paimentaminen, ne kun ei ole kovista yrityksistäni huolimatta vieläkään oppineet kulkemaan yhdessä, höh.

Päivän saaliiksi saatiin reippaasti suppiolovahveroita, joten emännän pakastin täyttyy hyvää vauhtia.

Minä olin reissun jälkeen onnellisen väsynyt ja pääsin lämpimän suihkun kautta omaan petiin koisimaan.

Blogi laahaa jäljessä emännän kiireiden takia, mutta koitetaan nyt kerralla päivittää kaikki viimeiaikaiset kuulumiset.

Kävästiin siis emännän kanssa pyörähtämässä ekassa virallisessa näyttelyssä. Kyseessä oli Suomen Spanieliliiton Pääerikoisnäyttely ja tuomarina oli José R. Guillamón (esp.) Kilpailin pentuluokassa; 5-7kk. urokset. Oman lisämausteensa kehään menoon toi se, että veljeni Totoro ja minut oli ilmoitettu aloittamaan urospentujen sarja

Kirjallinen arvostelu oli seuraavanlainen:

Strongly built puppy, goog pigment, good neck & shoulders good, bones nicely ribbed. Good topline, correct hindquarters, on the move a little bit close behind.

Pikkuisen vielä aristelin tuomarin käsittelyssä, joten tuomari totesikin, että taidamme olla ensimmäistä kertaa virallisessa näyttelykehässä. Emännän mielestä meikä esiintyi edukseen, vaikkakin hienoista kisajännitystä etenkin hihnan yläpäässä olikin havaittavissa

Tarkan tutkiskelun ja usean kehärundin jälkeen tuomari laittoi meidät paremmuusjärjestykseen. Meikäpoika sai vihreän nauhan, eli lopullinen sijoitus oli neljäs.

Aamupäivä sujui nopeasti, näyttely oli hyvin järjestetty ja oli myös mukava tavata sisaruksia. Näyttelyn jälkeen immeiset päättivät vielä lähteä sukulaisten luo lounaalle. Minäpoika pääsin kylässä ansaituille päivänokosille.

 

Taas tuli ilta ja seuraavaksi vuorossa alakulmureiden vääntämistä emännän voimin. Nyt on toteutettu tuota em. mätsärin tuomarin vinkkiä jo parisen viikkoa, eli on emännän peukkujen avulla työnnetty alakulmureita ohjautumaan paremmin paikoilleen.

Oikea alakulmuri näyttää kasvavan enempi suun sisäpuolelle ja vasen kulmuri taas painaa hivenen yläikeneen. Emännän mielestä meikäläisen päivittäinen suun sorkkiminen on onneksi  jo tuottanut hieman tulosta, joten hoito näyttää jatkuvan.. Kyllähän se mulle passaa, jos vaan palkkaa piisaa.

P.s. Viikonloppuna päästiin kahteen kertaan sienimetsään, ja voi sitä ravaamisen ihanuutta :) Mutta miksi muu lauma ei voi pysyä yhes koostis, niitä tarttee jatkuvasti paimentaa??

Nyt tuli sitten avattua näyttelymaailma Tuusulan mätsärissä. Ei päästy neljän parhaan pennun joukkoon, mutta saatiin sitäkin enemmän kokemusta ja solmittiin paljon uusia tuttavuuksia emännän kanssa.

Mätsärissä oli todella välitön tunnelma ja vapaapäivä meni mukavasti eri rotuisten penneleiden kanssa painiskellen ja kehässä harjoitellen.

Tuomarin kommentti emännälle oli, että alakulmureita kannattaa jatkossa vähän vedellä aina iltaisin teeveen katselun ohessa. Ja vähänkö mua pelotti, kun dumari tsekkasi mun purukaluston, mutta muuten olin reipas poika. Harjoittelua vaan lisää, niin mulle kun tuolle kaksijalkaiselle hihnan toisessa päässä.

Joskohan sitä uskaltautuisi taas ensi viikonloppuna uudelleen..